Laajentava maitotilan tavoitteet korkealla

Tuotannon tunnuslukujen seuraaminen korostuu entisestään kun maitotila laajentaa. Robottikarjan tuotosten seurannassa Eija ja Juha-Pekka Koutosella on käytössään Tuotostutka, jonka avulla he voivat parantaa tilan kannattavuutta ja optimoida ruokintakustannuksia. He pitävät tärkeänä myös hyviä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa työskentely on vaivatonta.

Juha-Pekka ja Eija Koutosen kahden robotin navetta valmistui Keminmaalle kolmisen vuotta sitten. Tuotos on kohonnut uuden navetan myötä 2 000 kiloa ja tämän hetken EKM-lukema ylittää jo 12 500 kiloa. Navetan valmistuttua asennettiin yksi robotti, viime vuonna laitettiin toinen. 90 lehmän karjasta puolet on holsteinia ja toinen puoli ayrshireä. Karjan määrä lisääntyy vielä, parsipaikkoja on yhteensä 105. Haasteena on kasvattaa eläinmäärää ja samalla tuotosta, sillä seuraavana tavoitteena on päästä päälle 13 000 kilon.

Ruokinta- ja hoitokäytännöt kohdillaan

Lehmien ruokinnassa panostetaan hyvälaatuiseen säilörehuun, joka korjataan omalla noukinvaunulla. Näin rehu saadaan korjattua aina oikean aikaan. Muut rehutuotteet tilataan Lantmännen Feedin asiakkuusvastaavalta Oskari Jakovleffilta.
- Oskarin kanssa on voitu aina keskustella asioista ja myös rehukuskit ovat huipputyyppejä, Eija kiittelee.

Opti 23 Mure on mennyt koko ajan appeeseen. Robotilla oli ensin Maituri Robo, tämän vuoden helmikuusta asti Maituri Robo 14 000. Lisäksi robotilta menee Aseto Melli Energialiuos. Tuotannon tunnusluvut osoittavat, että ruokinta ja hoitokäytännöt ovat kohdallaan. Korkeatuottoisen karjan poikimaväli on 390 päivää ja hiehot poikivat keskimäärin 23 kuukauden iässä.

Eläinten hyvinvointi tärkeää

Juha-Pekka vastaa eläinten ruokinnasta ja peltotöistä. Eija huolehtii navetan muut työt päämääränään hyvinvoivat eläimet. Eija korostaa siisteyden merkitystä. Makuuparret, käytävät ja juoma-altaat pidetään mahdollisimman puhtaana. Hyvä sorkkaterveys on pihatossa perusasia, siksi hyvään sorkkahoitajaan panostetaan. Tuotostutkaa Eija pitää tosi hyvänä juttuna.
- Tuotostutkaan on nyt kuuluttu jo 2,5 vuotta ja siitä on todella hyötyä. Onneksi Oskari suositteli sitä meille.

Investoinneissa hetken hengähdystauko

Puurtamista on Eijalla ja Juha-Pekalla viime vuodet riittänyt. Sukupolvenvaihdos tehtiin 2013 ja varsin pian sen jälkeen alkoi uuden navetan suunnittelu.
- Nyt ei ole muutamaan vuoteen isoja investointeja tulossa, sillä tänä kesänä rakennettiin vielä lämmin tuotantovarasto, kertoo Juha-Pekka.

Vapaa-aikaakin pitää jäädä ja sitä Eija ja Juha-Pekka viettävät mielellään kolmen tyttärensä kanssa luonnossa liikkuen.